25. Ciecioran Burger

Varsovan yö on syntinen ja houkutuksia täynnä. Sattuneesta syystä kurkkua hieman kuivaa näin aamusella ja mieli halajaa jotain raikasta. Rankasta illasta huolimatta pääsemme ylös sängystä ja kävelylle vanhan kaupungin liepeille. Vastaan tulee kuin tilauksesta vegeburgeriravintola, jotka muuten tuntuvat olevan kovassa nosteessa niin täällä Puolassa kuin ympäri Eurooppaa.

Päätän tilata kikherneistä pyöräytetyllä pihvillä varustetun hampparin. Ystävällinen henkilökunta ohjeistaa tyhmää turistia valikoimaan oikean leivän, pihvin, kastikkeen ja muut härpäkkeet. Tästä voitaneen päätellä, että ruoat tehdään tilauksesta, eivätkä ne ehdi lojua tiskillä vettymässä ja parempia aikoja odottelemassa. Burgeri on juuri niin raikas kuin miltä se näyttää. Suolaa kaipailisin hieman lisää. Toisaalta komponentit kyllä maistuvat tuoreilta ja raikkailta, eikä selkeitä makuja ole lähdetty peittämään turhilla kastikkeilla tai muilla kikkailuilla. Vegaaninen ”majoneesi” on raikasta ja huomattavasti hennomman makuista kuin oikea tavara. Sopii kuitenkin oikein hyvin yhteen kikhernepihvin kanssa. Herneenversot ovat mielenkiintoinen lisä!

Muutamia kasvisburgereita on jo tullut maisteltua, mutta tämä taitaa olla ensimmäinen täysin vegaaninen. Eikä missään nimessä viimeinen, etenkin jos hinnat ovat näin kilpailukukyisellä tasolla muissakin vastaavanlaisissa paikoissa. Suomen kohdalla rohkenen epäillä, sillä kotimaassa tuntuu kaikki vähääkään maukas kasvis- tai vegaaninen ruoka saada osakseen automaattisesti jonkinmoista terveellisyys- ja hipsterilisää.

Viimeistelen burgerini toivoen, että joku ottaa härmässä onkeensa tästä järkevähintaisten vegeburgerien trendistä.

Missä: Nowy Vegan Świat, Varsova

Paljonko: 11 zl (~2,6e)

Suositus: Paatuneimmallekin lihansyöjälle, ainakin testimielessä.

Mainokset

24. Heart Attack

Hampparifanin korviin oli kuulunut huhuja maukkaasta burgeripaikasta aivan Varsovan ydinkeskustassa. Tämä sopii kuvioihin paremmin kuin hyvin, sillä hotellimme sijaitsee kätevästi samoilla kulmilla.

Astelemme rohkeasti saluunan ovista sisälle, vaikka ravintola on näin alkuillasta ääriään myöten täynnä. Toisaalta missä tahansa ydinkeskustassa sijaitseva, lauantai-iltana tyhjyyttään ammottava paikka tulisi luultavasti jätettyä väliin. Asiakkaiden vaihtuvuus on nopeaa, joten pöytä löytyy nopeasti. Tänne ei ole selkeästi tultu viettämään iltaa. Mukava kassamies ottaa tilaukset ja antaa vielä kysyttäessä suositukset ruokajuomaksi valittavasta oluesta.

Keittiöstä kantautuu miellyttävä hampurilaisen tuoksu, ja tarjoilija kantaa ruokaa ulos ripeällä tahdilla. Valmiit tilaukset hän kailottaa keskellä salia oopperalaulajan tavoin. Omistajan ilmoittautuessa toimittaa ruoat pöytään. Piskuisessa ravintolassa on tunnelma korkealla, emmekä varmasti ole ainoat illan rientoihin valmistautuvat juhlijat.

Pöytään saapuu yllätyksekseni luultua suurempi happari. Tekeleellä on tosiaan näköä ja kokoa. ”Sydäriburgeri” pitää sisällään tuhdin 200 gramman charolais-pihvin lisäksi perunalastuja, tuplapekonin ja tuplajuuston. Kasviksia on lähinnä väriksi. Sämpylä näyttää jättimäiseltä, mutta on kuitenkin kasaan painuvaa mallia, joten ronski käsin syöminen on tässä tapauksessa helppoa, ja aterimet voi nakata mäkeen. Pihvi on ehkä aavistuksen kuivakka, mutta erittäin maukas. Lisää kostuketta tarjoillaan kylkiäisenä tulevien coleslawin, salsan ja bbq-kastikkeen muodossa. Kaikki ovat talon omaa tekoa ja varsin maistuvia. Perunalastut hampurilaisen välissä ovat uusi tuttavuus, enkä tiedä mitä niitstä pitäisi olla mieltä. Kyseessä on pienistä huomioista huolimatta oikein positiivinen esitys. Henkilökunnan juomasuositus osuu myös nappiin, ja ruoan kanssa nautittu paikallinen pienpanimo-olut kruunaa aterian.

Näin alkuillasta nautittu tuhti olut-burgeri-kombo ravitsee kehoa sekä mieltä ja auttaa vastaanottamaan baari-illan mukanaan tuomat haasteet – niin hyvässä kuin pahassa.

Missä: Barn Burger, Varsova

Paljonko: 26 pln (6,1e)

Suositus: Valmistautuessa Varsovan yöelämään. Sopii myös siitä toipumiseen.