Tunnelma Kalajoen kesän avauksessa on ollut koleista säistä huolimatta korkealla. Hiekkasärkille tyypilliseen tapaan ohjelmaa on riittänyt elävästä musiikista huimiin temppuihin X-Games- kisojen muodossa. Vietin koko iltapäivän lähinnä valokuvaten laskijoita ja nauttien huimista esityksistä. Tihkusateen yltyessä ihan oikeaksi myräkäksi päätän viimein luovuttaa ja liikuttautua ravintola Dyynin suuntaan lämmittelemään .
Ilmeisesti en ole ainut lämmikettä kaipaava kisaturisti, sillä Dyynissä tuntuukin olevan tupa täynnä ja ilman täyttää iloinen puheensorina. Laskijatkin ovat siirtyneet hyppyrin juurelta sisätiloihin ja innokkaita nimikirjoituksenmetsästäjiä karkkyy siellä täällä. Osa asiakkaista näyttää ottaneen lämmikettä jo hieman reilummin. Sallittakoon se, sillä päivä alkaa pikkuhiljaa kääntyä illaksi ja tiedossa on vielä suosikkiartistien tähdittämät riehakkaat karkelot.
Dyynin kesämenu näyttää mukavan freesiltä ja houkuttelevalta. Päätän tilata nälkääni tukevan purilaisen. Eipä aikaakaan kun eteeni kiikutetaan varsin näyttävän näköinen annos; chilisämpylöiden väliin ahdettu herkkukimara koostuu käristetystä pekonista, tuhdista sekä itsetehdystä kahdensadan gramman pihvistä ja rapsakoista rehuista.
Melkoisen suolainen annos melkeinpä huutaa seurakseen vaaleaa lager-olutta limeviipaleen kera. Suolaisuus ei kuitenkaan peitä hyvän pihvin makua, ja kasvikset tasapainottavat rustiikkista meininkiä kivasti. Kokonasuuden yhteen niputtava chilimajo on myös erittäin hyvää. Lisukkeena tarjoiltavat nachot ovat mielenkiintoinen vaihtelu perinteisten ranujen sijasta. Täytyy myöntää, että yksi asia missä on viimevuosina menty aimo harppauksin eteenpäin, on tämän kaltainen pub grub- tyyppinen ruoka. Ainaisten pakasteiden ja puolivalmisteiden sijaan melkeinpä ravintolasta kuin ravintolasta saa nykyjään maittavaa ja laadukasta murkinaa.
Kaikenkaikkiaan ruoka oli erittäin hyvää ja jäisin mielelläni Dyynin tunnelmaan nauttimaan virvokkeita vaikka koko illaksi. Moottoritie on kuitenkin kuuma, joten keho ja mieli ravittuna on mukavampi lähteä siirtymään kohti Oulun lentokenttää ja kotiinpaluuta.
Missä: Ravintola Dyyni, Kalajoki
Paljonko: 16e
Suositus: Rentoon tunnelmaan ja isoon nälkään.